Säännöt

Osallistumalla Gefilus Oriolan järjestämään kilpailuun hyväksyt automaattisesti nämä kilpailusäännöt.

Osallistumiskelpoisuus

Kilpailuun saavat osallistua Suomessa asuvat luonnolliset henkilöt (pois lukien Oriola Oy:n työntekijät ja heidän perheenjäsenensä).

Oriola Oy tai sen yhteistyökumppani arpoo 2 kpl Gefilus tuotepakkauksia jokaiseen viikkokilpailuun osallistuneiden kesken. Henkilöiden, jotka ovat osallistuneet kaikkiin viikkokilpailuihin kesken arvotaan lisäksi vuoden Gefilus-ravintolisät yhdelle hengelle. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti Facebook-yksityisviestillä. Tämän jälkeen voittajien tulee ilmoittaa yhteystietonsa palkintojen postittamista varten.

Mikäli arvonnan voittajia ei tavoiteta kahden viikon kuluessa virheellisten yhteystietojen tai muun esteen vuoksi, järjestäjällä on oikeus arpoa uusi voittaja.

Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden sulkea osanottaja pois kilpailusta, jos se epäilee kyseisen osanottajan rikkoneen kilpailuehtoja, huijanneen tai muulla tavoin yrittäneen hankkia itselleen ylimääräistä hyötyä.

Osallistuminen

Kilpailuaika on 12.6.–20.8.2017. Järjestäjä ei vastaa tietoteknisistä syistä johtuvista esteistä kilpailuun osallistumisessa.

Palkinto

Kilpailussa arvotaan joka viikko viikkokilpailuun osallistuneiden kesken 2 pkt Gefilus-purutabletteja. Koko kilpailun päätteeksi arvotaan yhdelle voittajalle 12 pkt Gefilus-purutabletteja. Viikkopalkintojen arvo on noin 26 euroa. Pääpalkinnon arvo on noin 156 euroa.  Palkinnot postitetaan osallistujan ilmoittamaan osoitteeseen 4.9.2017 mennessä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.

Järjestäjän vastuu

Kilpailun järjestämisestä ja toteuttamisesta on vastuussa Oriola Oy, Espoo, Orionintie 5, PL 8, 02101 Espoo, Suomi.

Arvonnan voittajat vapauttavat järjestäjän kaikesta vastuusta ja kustannuksista, jotka voivat aiheutua osallistumisesta kilpailuun tai palkinnon vastaanottamisesta tai sen käyttämisestä. Tämä vastuuvapaus ei kuitenkaan heikennä kuluttajalle kuluttajansuojalain nojalla kuuluvia oikeuksia. Järjestäjän vastuu osanottajia kohtaan rajoittuu kilpailun kohteena olevan palkinnon määrään ja arvoon.

Voittaja vastaa kaikista muista voiton hyväksymiseen tai sen toteuttamiseen liittyvistä mahdollisista kustannuksista. Osallistumalla kilpailuun osallistuja sitoutuu noudattamaan näitä kilpailun sääntöjä ja järjestäjän päätöksiä. Järjestäjä pidättää oikeuden sääntömuutoksiin ilmoittamalla niistä kilpailun sivulla.

Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia. Osallistumalla kilpailuun osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä palvelun virallisia sääntöjä ja järjestäjän päätöksiä. Osallistuminen ei edellytä maksua tai ostamista. Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin muutoksiin koskien voittajia, kilpailun ajankohtaa, järjestämistä, toteutusta tai muuta kilpailuun vaikuttavaa. Näistä päätöksistä ei voi valittaa.